Huh, täällä ollaan. En oo nukkunu vielä yhtään. Koko eilinen meni tavaroiden siirtämisessä kuorma-autoon ja ajamisessa tänne. Yön olen vaan laitellut kamoja, itkeskellyt, kattellut kaverieni kuvia... Enkä ees tajua miks itken kavereitteni perään. Eiväthän ne tienneet musta mitään, mä feikkasin kaiken ja harvemmin ees näin niitä. Tottakai heti kun he kuulivat, että äiti on kuollut, sitten tuli soittopyyntöjä ja tekstareita. Voiko yhtään tehopyhämpää (ihme sana!) olla? Veljelle oli tosi vaikeeta sanoo hyvästit. Oon rakastanu sitä miehen alkua jo koko elämäni ja pitäny siitä aina huolta. Vaikka se onkin mua vanhempi, mietin silti kokoajan pärjääkö se... Iso maailma, pieni veli. Ja herkkä poika.
Tää mun huone on aika pieni. Mutta ihan soma ja sopivan kokonen mulle. Talo on semmonen rivaripätkä, 3h+keittiö+kylppäri+wc. Musta tuntuu, että mulla tulee kyllä ihan kivaa asua tädin kanssa. Ja sain huomata eilen, että tädille äidin kuolema oli paljon isompi pala kuin mulle. En siis tarkota sitä, etteikö se olis mulle iso asia. Mutta mä vaan jotenkin... suljin asian jo pois mun mielestä, pois mun sydämestä. Kyllähän mä vielä sitä mietin ja itku parahtaa kurkkuun, mut siirrän aina asian. En oo valmis käsittelemään asiaa nyt, mieluummin sitte aikuisena...
Ajattelin myös, että uusi paikka, uudet ihmiset, uusi alku. Mä voisin varata ittelleni psykologille ajan tai käydä lääkärissä hakemassa lähetteen, miten se nyt ikinä tehdäänkään. En tiedä, kun oon niitä paikkoja vältellyt. Kohta meen nukkumaan ja tän päivän laittelen tätä huonetta vielä vähän kuntoon. Ensiviikon pyhitän kaupunkiin tutustumiseen. Ihmisiin en vielä uskalla ottaa mitään kontaktia, oon liian arka siihen... Tosin yhen tutun tiedänkin täältä ja se on tätini lapsi, joka on jotain 25-26 vuotias. Tuskimpa mä sen kaa lähen shoppailemaan tms, oon liian lapsellinen varmasti sille...
Angstituttaa, teksti ei suju enkä nää nyt yhtään asioiden valoisampaa puolta. Mun tekis hirveesti mieli kirjottaa äidistä, mutten pysty siihen. Pitää mennä nukkumaan, etten ala hölöttää typerimpiäkin juttuja vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti