Ikävä, onko elämässä enää järkeä?

Mä kaipaan äitiä valtavasti... Sen naurua, hymyä, itkua ja mulle huutamista. Sitä, kun yhessä pelailtiin lautapelejä tai katottiin rakkausleffoja itkien. Olin jopa välillä toivonu äidin kuolemaa ja nyt kun se tapahtu, tekisin kaiken toisin. Olisin kiltimpi tytär, kertoisin äidille et rakastan sitä ja olisin muutenkin vaan täydellisempi. Olin varmaa maailman kurjin lapsi, ja silti äiti jaksoi rakastaa mua. En ala valehtelemaan, et äiti olis itekään mikään maailman paras äiti ollut. Mutta oli se mulle. Se rakasti mua ehdoitta, eikö se oo tärkeintä? Nään äitiä joka puolella... Oon kai tulos hulluksi.

Tääl Rovaniemellä nään asiat ihan uusin silmin. Tiedättekö, kun lähtee kauas nii näkee asiat yksinkertaisemmin? Äiti oli hyvin kaunis. Gingerin väriset hiukset, pisamia, ehkäpä hieman lihava mutta ei sillä ole niin väliä. Äidillä oli omituinen hymy ja vähän surulliset ja väsyneet silmät. No onko ihmekään, mitä meiän elämä on ollut saatika äidin nuoruus. Ehkä sen oli vaan aika lähteä ja opettaa mulle elämää näin. Oon oppinu näkemään ihmiset nyt eri valossa ja oman elämäni. Mietin koko yön, että onko mullakaan järkee enää elää. Mulla on enää vain veli ja täti, ei muuta. Kavereita on, mutta neki kaikki jäi itään, kun ite suunnistin tänne pohjoiseen. Äidin hautajaisetkin lähestyy ja tänää käyn kattelemassa jotakin kivaa mekkoa. Haluun tehä sen hautajaisista täydelliset. Äiti ei ehkä eläny maailman parasta elämää tms, mutta hienot jäähyväiset se ainakin tarvitsee. Se on vähintä, mitä mä voin tehdä.

Mä en osaa kuvailla, miltä tuntuu kun omia vanhempia ei oo enää olemassa. Oon kyllä jotenki sulkenu äidin muistot ja sen kuoleman jälkeiset tunteet pois mun mielestä, mut alitajuntaisesti ne raivoaa mun päänsisällä. En enää oikeastaan edes nuku, sillon nään paljon unia äidistä. Ja isästä.

Mä nyt katselen miten elämä lähtee rullaamaan. Ja koitan päästä sinne psykologille parin viikon sisällä. Kriisiapuahan olisin toki saanu, mutta kieltäydyin. En sitten tiiä miksi. Teen tyhmiä valintoja kokoajan. Ensviikonloppuna veli tulee käymään täällä, kiva saada nähdä sitäkin! Mulla ei ikinä ollut ikävä veljeä vaikka en nähny sitä joskus pariinkaan kuukauteen. Nyt mulla on sitä ikävä kokoajan.

Oon myös leikitellyt ajatuksella Englantiin muutosta. Eihän mua täällä enää mikään pidättele, joten miksi ei? Pitää jutella siellä olevien ihmisten kanssa, jos joku haluis majoittaa mut vähäksi aikaa. Pyörittelen ajatusta päässä vielä siihen 1.4 asti ja kun oon sillon Englannissa, otan vähän selvää asioista. Nyt sanon heipat, lähen tekemään aamupalaa.