Olin jo äitini kohdussa kuolemaisillani. Äidille sanottiin, ettei kukaan voi luvata että mä syntyisin elävänä. Äidin sydäntä sattui ja se koitti väkisinkin puskea mut tähän maailmaan. Se halus tytön, se toivo niin kovasti, että mä syntyisin. Loppujen lopuksi mä synnyinkin elävänä - vaikkakin sairaana. Sairautta saan kantaa koko elämäni. Luut näkyivät monestakin paikkaa ja mua ei voinut koskea ilman, että aloin itkemään.
Elin kuulemma ensimmäisen vuoden hyvin kriittistä aikaa. Kontrolleja joka viikko, sairaalassa yöpymisiä ja äitini sai tukia, jotta se pysty huolehtimaan meiän perheestä. Mä taistelin sen vuoden ja lääkärit olivatki jo sitä mieltä, että mä paranen jo sen verran hyvin, ettei kontrolleja enää tarvitse pitää. Olin silti sairas ja kulut olivat kalliita. Kaikki lääkkeet, leikkaukset sun muut maksoivat maltaita. Me elettiin kuulemma tosi vähäisellä ruualla, mutta äiti vaan halus saada mut kuntoon.
Onneks mä taistelin tieni taas vähän parempaan tilaan. Vaikka olin siltikin hyvin laiha, nauroin kuulemma paljon vauvana. Katselin maailmaa uteliaana ja äiti tiesi jo silloin, että mä tulen olemaan kapinasielu, villisielu. Mua ei pysty vangitsemaan, mä teen mitä mä haluan.
Ja äiti oli oikeassa. Kasvoin hieman isommaksi ja opin puhumaan. Mun eka lause oli kuulemma "mie tahtoo takas kotihin!" Kotihin meinas kotimaata. Englantia. Käyn siellä vieläkin vähän väliä. Tunnen sen yhä paljon paremmin kodikseni, kuin Suomen.
Olin jo pikkulapsena kova temmeltämään. Menin miten halusin, aiheutin äidille kuulemma kamalia päänvaivoja ja harmaita hiuksia, katosin vähän väliä ja olin kuulemma hyvin onnellinen pikkutyttö. Ekan kerran kun me mentiin laivalle, mä juoksin noin 3-vuotiaana jonkun miehen jalkaan kiinni ja huusin "ISI!". Eihän se mun isä ollut. Isä oli lähtenyt ja kuollut. Hän oli poissa. Enhän mä sitä ymmärtänyt vielä silloin. Se oli hetki, kun äiti tajusi että mun elämä romahti kun isä lähti, vaikken sitä ees muistakaan kunnolla.
Kyselin pienenä kokoajan, missä isä on, tuleeko se kohta jo kotiin, millainen isä on jne. Pyysin kuulemma kokoajan näyttämään kuvia siitä. Mä sain pitää pari kuvaa, joita pidin tyynyni alla. Joka yö kun menin nukkumaan, pussasin niitä kuvia, katsoin ylöspäin ja sanoin ääneen "hyvää yötä isi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti